Tätä kirjoittaessa olemme toimineet etäopetuksessa jo neljä viikkoa ja näillä näkymin on vähintääkin neljä viikkoa edessä. Tämä on kyllä ollut melkoisen opettavaista aikaa. Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä digiloikkaa, jonka kaikki opettajat ovat joutuneet ottamaan ilman, että olisi ollut aikaa verryttelyhyppyihin. Aika oudolta tuntui, kun kalenteri alkoi tyhjentyä kokouksista ja koulutuksista. Samalla peruuntuivat konserttimatkat ja lomareissut. Arki on keskittynyt neljän seinän sisälle. On pitänyt luoda uudenlainen päiväjärjestys. Samalla, kun etätyötä on tehty, on pitänyt myös opiskella itse uutta. Nyt kun uudenlainen arki alkaa olla jo rutiinia, uusista välineistä olen jopa innostunutkin. Elämän tahdin hiljentymisessä on ollut myönteisiäkin puolia. Ymmärrän kyllä, että perheissä, joissa on pieniä lapsia ja koululaisia, etätyöaika voi olla erittäin kuormittavaa.
Etäopetus kouluissa on tuonut esiin sen, miten erilaisissa oloissa perusopetusta maassamme annetaan. Joissakin kunnissa oppilailla on käytössään henkilökohtaiset laitteet. Heille erilaiset sovellukset ja alustat ovat tuttuja ja sirtyminen etäopintoihin sujui varmasti aika kivuttomasti. Näissä kunnissa myös opettajilla on ollut motiivia ottaa digitaalisia materiaaleja käyttöön, koska tällöin ei ole riippuvainen siitä, saako laitteet varattua tuntia varten. Toisissa kunnissa tilanne on ollut aivan toinen. Laitteita on koulussa vähän ja opettajien koulutus puutteellista. Lisäksi ainakin isommissa kouluissa laitevaraukset pitää tehdä monta viikkoa etukäteen, jos haluaa onnistua varauksen tekemisessä. Digiloikan on joutunut hyppäämään pitkälti lankun takaa. Ainoa yhteydenpitoväline koteihin saattaa olla puhelin. Pahimmassa tapauksessa se puhelinkin on opettajan henkilökohtainen laite Jos ope ei jousta, ei homma toimi. Ei se näin saisi olla!
Etäopetus on tuonut esille myös sen, kuinka huonosti resurssoitu monissa kunnissa oppilaiden saama tuki on. Etenkin, kun jotkut kunnat aikoivat heti hyödyntää tilannetta taloudellisesti, lopettamalla palkanmaksun koulunkäynninohjaajilta. Vaikka lain mukaan erityisen tuen päätöksen saanutta oppilasta kelpoinen opettamaan niissä aineissa, joita päätös koskee, on vain erityisopettaja, käytännössä näin ei monessakaan kunnassa ole. Erityisopettajia on niin vähän, ettei heidän työpanos riitä antamaan tarvittavaa tukea. Monissa kodeissa on huomattu nyt konkreettisesti, kuinka paljon lapsi oikeasti opiskellessaan tukea tarvitsee. Entäpä sitten, kun opettajalla on luokassaan useampia erityisen ja tehostetun tuen lapsia, eikä välttämättä yhtään ohjaajaa tai erityisopettajaa apuna. Mihin kaikkeen yhden ihmisen on venyttävä?
Me opettajat olemme niin tunnollista väkeä, että vaikka monet etäopetuksen vaikeudet eivät johdu meistä, vaan työnantajan aiemmin tekemistä päätöksistä opetuksen resursseista, otamme helposti kaiken julkisuudessa esitetyn kritiikin itseemme. Näin ei pidä olla. Me teemme sen, mihin kohtuudella annetuilla resursseilla pystyy. Kenenkään ei tarvitse olla ihmeidentekijä. Jos opettajalla on 200-300 oppilasta ohjattavanaan, ei yksilöllistä palautetta kaikesta voi vaatia. Kaikkia tehtäviä ei voi opettaja tarkistaa.Opettajan tehtävään ei kuulu huolehtia siitä, että perheiden arki sujuu: ruokaa saadaan pöytään ja päivään herätään ajoissa. Sitä varten on kunnissa muut viranomaiset. Riittää, että opettaja tuo huolensa esille. Huoleen reagointi ja ihmisten tukeminen arjen pyörityksessä on muiden ammattilaisten tehtävä.
Tämäkin vaihe päättyy joskus ja palaamme normaaliin arkeen. Toivottavasti tästä saadaan jotain hyvääkin vietyä lähiopetukseen. Oppilaista aika moni on ainakin oivaltanut sen, että opettajaa tarvitaan luokassa ihan fyysisesti läsnäolevana. Toivottavasti kuntapäättäjätkin ymmärtävät tämän miettiessään korjaustoimia talouden tasapainottamiseksi. Poikkeustilan jälkeen koulumaailmaa ei pidä sotkea heti uudelleen esimerkiksi lomauttamalla opettajia. Koulun tehtävä on ihan jotain muuta kuin lasten ja nuorten säilöminen päiväksi, jotta vanhemmat voivat käydä töissä. Koulussa ollaan oppimassa elämää varten. Sen toteuttamisesta huolehdimme me, maailman parhaat opettajat, jos meille annetaan siihen mahdollisuus.
Kirsi