Ohita navigaatio

Ja matka jatkuu...

Koulutyö on jälleen alkanut. Toivottavasti jokainen on pystynyt palautumaan kevään poikkeusoloista niin, että pystyy aloittamaan lukuvuoden voimaantuneena. Valitettavasti edelleen erilaiset poikkeusjärjestelyt jatkuvat ja ne tuovat omia hankaluuksia arjen sujumiseen. Olemme myös palanneet näihin ammattiyhdistystehtäviin kesätauon jälkeen. Keväällä jäi toiminta vähäiseksi yleisen koronatilanteen vuoksi. Toki silloinkin yhdistyksemme hallitus, työvaliokunta ja jaostot pitivät omia kokouksiaan ja miettivät syksyn tapahtumien järjestelyitä. Olemme suunnitelleet paljon eri kohderyhmille suunnattuja koulutuksia. Niistä saa tietoa täältä yhdistyksemme kotisivuilta tapahtumat-osiosta. Myös ilmoittautuminen onnistuu sieltä. Otamme huomioon tilaisuuksien järjestelyissä turvallisuusnäkökohdat, joten joudumme rajoittamaan osallistujamääriä. Kannattaa ilmoittautua nopeasti, sillä täytämme paikat ilmoittautumisjärjestyksessä.

Työtä edunvalvonnassa riittää. Keväällä joissakin kunnissa lomautettiin varhaiskasvatuksenopettajia. Nyt koulujen alkaessa Iisalmi ja Sonkajärvi lomauttivat opettajat koulutuspäivien ja viikonlopun osalta. Koulutyön aloitus normaalioloissakin on aina lukuvuoden vaativimpia hetkiä. Nyt poikkeusoloissa yhteisesti tehtävään suunnitteluun olisi pitänyt olla riittävästi aikaa. Erityisesti harmittaa rehtoreiden puolesta. He vastaavat päivittäisestä toiminnasta ja siitä, että henkilökunnalla on riittävät valmiudet koulutyön alkaessa, jotta arki sujuisi kouluissa. Nyt heille ei annettu tähän mahdollisuutta. Kuntien taloustilanteiden heikentyessä lomautuksista saatetaan alkaa puhua myös muissa kunnissa. Henkilöstön lomautus auttaa vain sen vuoden taloutta hetkellisesti. Kunnan talous ei niistä kohene. Kuntien pitää pystyä sellaisiin rakenteellisiin ratkaisuihin, jotka tuovat pysyviä säästöjä. Opettajien lomautukset aiheuttavat myös myöhemmin lisääntyvää palvelutarvetta tuki- ja erityisopetuksessa sekä oppilashuollon palveluissa. Säästöjä ei välttämättä edes tule. Tämä viesti meidän pitää saada kuntapäättäjät ymmärtämään. Kuntavaalit ovat ensi keväänä. Toivottavasti paikallisyhdistyksemme pystyvät nostamaan kasvatuksen ja koulutuksen asiat omassa kunnassaan vaalikeskusteluiden keskeisiksi aiheiksi. Nyt jos koskaan tarvitaan ehdokkaita, jotka arvostavat kasvatusta ja koulutusta muutenkin kuin juhlapuheissa. Olisitko sinä tällainen ihminen?

Katso video

Uutiset

Uutiset

Työhyvinvointiluento

30.01.2020

Tapahtumat

Tapahtuma | 29.9.2020

Esimiesten koulutustilaisuus

Yhdistyksemme

Alueyhdistys toimii OAJ:n paikallisyhdistysten edunvalvonnan ja koulutuksen tukena. Alueyhdistyksen jäsenyhdistyksissä on yhteensä n. 3800 jäsentä.